Kasvatan länsigöötanmaan-pystykorvia ja australiankelpieitä kennelnimellä Maiskis, joka on myönnetty minulle vuonna 2002. Olen allekirjoittanut Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen vuonna 2003 ja suorittanut kasvattajan peruskurssin 2008 ja jatkokurssin 2011. Olen jäsenenä kummankin kasvattamani rodun rotujärjestössä, Suomen Kennelliitossa sekä Suomen Koirankasvattajat ry:ssä.

Ensimmäinen länsigöötanmaan- pystykorvapentue syntyi vuonna 2003 ja tähän mennessä olen kasvattanut gööttejä 11 pentuetta. Australiankelpieitä on syntynyt kuusi pentuetta, joista ensimmäinen vuonna 2009. Kasvastustyöni on varsin pienimuotoista ja pentuja syntyy vain tarkkaan harkituista yhdistelmistä. Käytän jalostukseen koiria joiden terveys, luonne ja ulkomuoto ovat jalostamisen arvoisia. Koska rakenteellisesti täydellistä koiraa ei olekaan, olen valmis tinkimään ulkomuodollisista seikoista, mutten koskaan terveydestä tai luonteesta. Oikea rotutyyppi ja olemus pitää jokaisesta jalostukseen käyttämästäni koirasta löytyä ja mahdollisia ulkomuotovirheitä pitää pyrkiä korjaamaan jalostusvalintoja tehtäessä.

Gööttikasvatukseni kantanarttu on Viivi (Fennican Lady de Lux, 2000-2016), josta suoraan alenevassa polvessa minulla on kotona sen tytär Viva (Maiskis Vivian, synt. 2008), Vivan tytär Punpa (Maiskis Ratina, 2012) sekä Punpan tytär Peto (Maiskis Zenyatta, 2015). Minulla on osaomistuksessa myös Pedon sisko Keevi (Maiskis Zemelda). Viivin linjan rinnalle joukkoa vahvistamaan on hankittu ruotsintuonnit Wilma (Pihlspetsens Lucy Ewing, 2007), Terra (Krösaskogens Teija, 2009), Ines (Fixan's Ragna Rök, 2015) ja Kerttu (Vargaviddernas Py Partypingla, 2017). Wilman linja on jatkunut sen tyttären Fannyn (Maiskis Latania, 2009) ja Fannyn tyttären Fridan (Maiskis Florencia, 2013) kautta, ja tulevaisuutta ajatellen minulla onkin yhteisomistuksessa Fridan tytär Freya (Maiskis Timanfaya, 2016). Terran linjaa puolestaan on jatkanut sen tytär Asta (Maiskis Saratoga, 2014) ja Ineksellä on erittäin lupaava tytär Ava (Maiskis Incantatrix, 2018). Tulevaisuuden potentiaalisten jalostunarttujeni joukkoon kuuluu myös Hilla (Ihanhelmi Bertta Bilehile, 2018), joka on Maiskis Richardin tytär.

Ensimmäinen kelpieni oli Vimma (Placo Chic, 2003-2015). Tällä hetkellä minulla ei ole kotona yhtään kelpietä, mutta kuka ties vielä jonain päivänä. Vimma ei koskaan tehnyt pentuja omiin kennelnimiini, joten kelpiekasvatukseni aloitin alkujaan ruotsintuonti Jillalla (Cefeus Jillaroo, 2006), joka teki minulle kaksi pentuetta. Jillan tyttäret Nemi (Maiskis Nemiroo), Kitty (Maiskis Nugaroo) ja Cinta (Maiskis Marunda) ovat kukin tehneet yhden pentueen. 2014 hankin Tanskasta Hilden (Skovfarmen's Black Lotus) tuomaan uutta verta kelpiekasvatukseeni.

Pystykorvien joukon jatkona pyörii myös perhepiiristä löytyvä musta lammas, siskoni kääpiövillakoira Seren (Tassis Knock on Wood, 2009).

  Viivi & Enya © Henttonen

I breed Swedish Vallhunds and Australian Kelpies under the prefix Maiskis (FCI) in Kauniainen in the southern Finland (~15 km from Helsinki). I breed in a rather small scale and consider every combination carefully beforehand. I only use for breeding health tested dogs with good breed type and the right kind of temperament. All Maiskis puppies are registered under the Finnish Kennel Club.

So far I have bred nine litters of Swedish Vallhunds since year 2003 and six Kelpie litters (since 2009). My first Vallhund was Viivi (C.I.B. Fennican Lady de Lux, 2000-2016) and currently I have four own dogs: Viivi's daughter Viva (C.I.B. & Agility Ch. Maiskis Vivian, 2008), Viva's daughter Punpa (C.I.B. Maiskis Ratina, 2012), Punpa's daughter Peto (Maiskis Zenyatta, 2015) & Swedish import Terra (Agility, Tracking and Show Ch. Krösaskogens Teija, 2009). I have also imported from Sweden three more Vallhunds, Wilma (Pihlspetsens Lucy Ewing, 2007), Ines (Fixan's Ragna Rök, 2015) and Kerttu (Vargaviddernas Py Partypingla, 2017) to enhance my breeding program. At the moment (2018) I also co-own/have breeding rights to Keevi (Ch. Maiskis Zemelda, 2015), Freya (Maiskis Timanfaya, 2016), Hilla (Ihanhelmi Bertta Bilehile, a daughter of Maiskis Richard, 2018) and Ava (Maiskis Incantatrix, 2018).

My first Kelpie was Vimma (Ch. Placo Chic, 2003-2015). I never had puppies out of Vimma so I started my Kelpie breeding with the Swedish import Jilla (Cefeus Jillaroo, 2006). In 2014 I acquired Hilde (Skovfarmen's Black Lotus) from Denmark to provide some new blood for my Kelpie breeding.

Alongside my own dogs to our family also belongs a "black sheep", my sister's dwarf poodle Seren (Ch. Tassis Knock on Wood, 2009).



Maija Henttonen     (päivitetty/updated 22.11.2018)



 


Copyright © 2004-2018 Henttonen
All rights reserved.
Kuvia ei anneta virtuaalikenneleiden käyttöön.